Kuntoutuspalvelut ikäihmisille

Kuntoutuspalvelut ikäihmisille

KELA

Yli 65-vuotiaiden monisairaiden kuntoutuskurssit

Kohderyhmän kuvaus ja kuntoutustarve

Kohderyhmään kuuluu yli 65-vuotiaita monisairaita työelämästä poissa olevia henkilöitä, joilla fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn rajoitus haittaa kotona selviytymistä. Heidän toimintakykynsä on alentunut niin, että kotona selviytyminen on vaarantunut erilaisten pitkäaikaissairauksien takia. He voivat tarvita henkilökohtaisissa toiminnoissaan, kotitaloustöissä ja asioinnissa kodin ulkopuolella kunnallista tai yksityistä kotiapua tai vastaavaa apua omaisiltaan, naapureilta, vapaaehtoisjärjestöiltä tms.

Tavoite

Kuntoutuskurssien tavoitteena on kuntoutujan toimintakyvyn palautuminen ja ylläpitäminen sekä hänen omatoimisuutensa tukeminen, jotta hän voisi selviytyä paremmin kotona ja osallistua yhteisönsä toimintaan. Lisäksi kursseilla on seuraavia osatavoitteita:
- terveiden elämäntapojen ja itsehoito-ohjelmien omaksuminen
- henkilökohtaisten kuntoutustavoitteiden asettaminen
- kivun ja sairauteen liittyvien yleisten ongelmien hallinta
- kuntoutujan psyykkinen tukeminen ja elämänhallintakeinojen oppiminen ja vahvistaminen
- lähipiirin sosiaalisten verkostojen hyödyntäminen
- sairaudesta annetun tiedon syventäminen
- sairautta koskevien tietojen ja kuntoutuksen tukemiseen tarvittavien valmiuksien antaminen omaisille ja läheisille
- kuntoutusprosessin yhdistäminen kotipaikkakunnalla tapahtuviin jatkotoimenpiteisiin.

Kuntoutujien (ja omaisten) ohjelman sisältö

Kuntoutuskurssit ovat kaksiosaisia 9 + 5 vrk. Kaksiosaisissa kursseissa jälkimmäinen jakso toteutetaan 3–4 kuukauden kuluessa ensimmäisestä jaksosta. Kurssit sisältävät vain yhden viikonlopun. Omainen tai läheinen voi osallistua ensimmäiselle jaksolle 2 vuorokautta. Kurssin ohjelma määräytyy osallistujien mukaan. Kuntoutujalle laaditaan kirjallinen kurssiohjelma, jota täydennetään yksilöllisen tarpeen mukaan yksilöterapioilla ja erityistyöntekijöiden tapaamisilla. Kursseilla suurin osa toiminnasta tapahtuu ryhmissä. Kuntoutuksen tavoitteisiin pyritään ryhmissä käytännön harjoittelujen, vuorovaikutusta edistävien keskustelujen ja tekemisen avulla. Ryhmän tuella kannustetaan itsenäiseen työskentelyyn sekä hallinnantunteen ja muutosprosessin vahvistamiseen.

Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit

Kohderyhmän kuvaus ja kuntoutustarve:

Kohderyhmänä ovat eri-ikäiset Tule-sairaat työelämästä poissa olevat, itsenäisesti toimivat kuntoutujat, joiden toimintakykyä voidaan turvata tai parantaa ko. kuntoutuksella. Kuntoutuksen tarvetta voi tule-sairauksien lisäksi lisätä psyykkinen, sosiaalinen tai toiminnallinen oire tai ylipaino. Kuntoutustarve on todettu terveydenhuollossa.
Kuntoutujat voivat osallistua kurssille yksilöllisen tarpeen mukaan laitos- tai avomuotoisesti.

Tavoite

Työelämästä poissa olevien tules-kurssien tavoitteena on tukea kuntoutujan kanssa yhteistyössä asetettujen konkreettisten tavoitteiden saavuttamista kuntoutujan liikuntakyvyn ja muun toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja/tai parantamiseksi sekä kotona ja omassa elinympäristössä selviytymisen tukemiseksi.

Kuntoutujien ohjelman sisältö

Kuntoutuskurssit ovat kolmiosasia 5 + 5 +  5 vrk. Kurssin ohjelma määräytyy osallistujien mukaan. Ohjelma sisältää ryhmämuotoista aktivoivaa toimintaa ja yksilöllisiä haastatteluja ja tutkimuksia. Aloitusjaksolla kartoitetaan kuntoutujan kanssa hänen yksilölliset tavoitteensa, joita seurataan kurssin aikana. Kurssin aikana käsitellään eri teemoihin liittyviä asioita ja tehdään oireiden kannalta soveltuvia toiminnallisia harjoitteita. Keskeisiä teemoja ovat mm. fyysinen aktivointi ja ohjaus, tietoa sairaudesta ja terveysneuvonta, psykososiaalinen ohjaus ja neuvonta, arjessa selviytyminen,  sosiaalinen aktivointi ja neuvonta, ravitsemusneuvonta sekä verkostotyö.
Kuntoutujat työstävät teemoja jaksojen välille annettavien välitehtävien avulla, kuten fyysisten ja liikunnallisten harjoitteiden tekemisellä.

Kuntoutuskursseille hakeminen

Kuntoutuksen haetaan Kelan kuntoutushakemuksella (Ku 102), joka toimitetaan Kelaan. Liitteeksi mukaan B-lääkärinlausunto, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus tai vamma sekä suositeltu kuntoutus ja sen perustelut.

SOVE

Sotainvalidien ja rintamaveteraanien kuntoutus

Kenelle

Sove- kuntoutus on tarkoitettu sotainvalideille ja rintamaveteraaneille sekä heidän puolisoilleen ja leskilleen. Kuntoutujat ovat joko täysin omatoimisia tai tarvitsevat jonkin verran apua päivittäisissä toimissaan (toimintakykyluokat II ja III).

Tavoitteet

Tavoitteena on toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen niin, että kuntoutuja selviytyy itsenäisesti omassa tutussa elinympäristössään mahdollisimman pitkään ja laadukkaasti.

Sisältö ja toteutus

Kuntoutuksen kesto on 10 – 28 vrk. Kuntoutusjaksolla perehdytään ikääntymisen ja toimintakyvyn välisiin yhteyksiin elämän eri osa-alueilla, tavataan toisia ikätovereita, vaihdetaan kuulumisia ja virkistäydytään yhdessäolon kautta. Kuntoutusjaksolla harjoitellaan erilaisia valmiuksia keskustelu-, liikunta- ja toiminnallisissa ryhmissä. Summassaaren yleis- ja vapaa-ajan ohjelmat tukevat kuntoutumista ja täydentävät yksilöllistä ohjelmaa iltaisin ja viikonloppuisin.

Sotainvalidien kuntoutuksen järjestää Valtiokonttori ja rintamaveteraanien kuntoutuspäätökset tekee kunnan veteraaniasiain kuntoutustyöryhmä Summassaaressa Sove-kuntoutusta järjestetään laitos-, päivä- tai avomuotoisena.