Ympäristöjärjestelmät
Summassaari on osallistunut ja tukenut osaltaan seutukunnan Luontoreitistöhanketta, jonka avulla ohjataan luonnossa jalan, suksin, pyörin, moottorikelkoin ja hevosilla liikkumista tietyillä reiteillä luonnonsuojelulliset näkökohdat huomioiden.
Lämpötuotannon osalta lokakuussa 2007 yrityksen lämpöhuolto annettiin Vapon hoidettavaksi. Omasta öljylämmityksestä luovuttiin ja tilalle tuli Puupellettivoimala. Tämä on ympäristöystävällinen valinta ja vuositasolla odotetaan myös kustannussäästöjä.
Lokakuusta 2007 lähtien hotelliin on alettu vaihtaa ympäristöystävällisempiä energialamppuja kaikkiin kohteisiin.
Vuonna 2008 Kylpylähotelli Summassaari on liittynyt Motivan energiatehokkuusohjelmaan yhdessä muiden Solaris-konsernin kohteiden kanssa. Konserniin on laadittu yhteinen energiatehokkuusohjelma tavoitteineen, toimenpiteineen ja aikatauluineen. Tehostamistavoite on 9 % 31.12.2016 mennessä, ja tehostamistoimet kohdistuvat sähköön, ostolämpöön ja polttoaineisiin. Tavoitteena on hakea energiatehokkaampia toimintamalleja ja ratkaisuja.
Kesäkuussa 2009 on laadittu ohjeistus jätteiden lajittelusta ja osaksi laatukäsikirjaa.
Toukokuussa 2010 on Kylpylähotelli Summassaaressa laadittu YIT:n toimesta Energiakatselmus, johon on määritelty tehtävät energiansäästötoimenpiteet.
